Vieraana vähemmistön vähemmistössä

I denna text begrundar en finsk döv sina erfarenheter som han stött på i den finlandssvenska teckenspråkiga gemenskapen. Han har vaknat upp till att ansvaret för språk- och kulturgruppen ligger på alla, även den större minoriteten. Han begrundar även översättningars betydelse, hur majoritetsspråk påverkar minoritetsspråk. Enligt hans iakttagelser är den finlandssvenska döva gemenskapen exceptionellt enhetlig och varmhjärtad.

Olen suomenkielinen viittomakielinen ja ollut mukana vuoden Lev i vårt språk (Livs) -projektissa. Projekti on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama vuosiksi 2015–2017 ja sen tavoitteena on elvyttää suomenruotsalaista viittomakieltä sekä vahvistaa sen kielenkäyttäjien kieli- ja kulttuurituntemusta. Tuon tässä esille muutaman ajatuksen siitä, mitä olen huomannut ja kohdannut ollessani tekemisissä suomenruotsalaisen viittomakielen (SRVK) kanssa.

Karin Hoyer käyttää artikkelissaan (2000) otsikkona Vähemmistö vähemmistössä: suomenruotsalaiset kuurot ja heidän viittomakielensä. Otsikko on osuva: suomenruotsalaiset viittomakieliset muodostavat yhden vähemmistöryhmän Suomen monimuotoisessa viittomakielisten yhteisössä, joka jo itsessään on vähemmistöryhmä. Muita vähemmistöjä vähemmistössä voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajat, kuurosokeat, implantoidut, uskonnon ja seksuaalisen suuntautumisen pohjalta muodostuvat ryhmät.

Suuremman vähemmistön vastuu

Projektin alkaessa aloin pohtia, millainen on suomenruotsalainen viittomakieli oikeasti. Miten paljon ja millä tavalla suomalainen viittomakieli on vaikuttanut siihen? Edelleenkin pohdiskelen ja tarkkailen kysymystä mielenkiinnolla. Kun keskustelen suomenkielisten normaalikuuloisten kanssa, joiden viittomakielentaidot vaihtelevat laidasta laitaan, huomaan olevani hyvinkin tottunut muokkaamaan kieltäni. Haluan antaa keskustelukumppanille mahdollisuuden käyttää suomalaista viittomakieltä tai viitottua puhetta taitonsa mukaan.

Livs studeranden Maja Andersson, Elin Westerlund och Magdalena Kintopf-Huuhka diskuterar ute på Sandudds gravgård. Bild: Maria Andersson-Koski

Samaa muokkaamista havaitsen usein keskustellessani suomenruotsalaisten viittomakielisten kanssa: Suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli helposti menevät päällekkäin, ja on vaikeaa nähdä selvää rajaa näiden kesken. Luonnollisesti ruotsinkielisellä huuliolla on tärkeä merkitys kielen ymmärrettävyyden kannalta, mutta en itse aina löydä tai muista käyttää suomenruotsalaiseen viittomakieleen kuuluvia viittomia ja ilmaisuja. Saatan vahingossa ”lainata” suomalaisen viittomakielen viittomia keskusteluun.

Suuremman vähemmistön edustajana tajusin kuin halolla päähän lyötynä, että minullahan on valtava vastuu uhanalaisen kielen kohtalosta: miten osaan ja haluan käyttää oikeaa suomenruotsalaista viittomakieltä sekä missä tilanteissa käytän sitä.

Käännöstyön vaikuttavuus

Vähemmistökielet ovat jatkuvasti vaarassa siksi, että valtakielet voivat vaikuttaa niihin voimakkaasti pitkällä aikavälillä. Ruotsalainen Tommy Rangsjö piti 24.2.2017 Valkeassa talossa Helsingissä luennon siitä, miten työstää ja tuottaa viittomakielisiä käännöksiä. Erityinen fokus on siinä, miten pääsee eroon puhutun ja kirjoitetun kielen vaikutuksesta. Rangsjö osasi loistavasti kuvailla ja esittää valaisevia esimerkkejä kokemuksistaan käännösprosessista. Esimerkkinä tästä lyhyet tapahtumatiedotteet, jotka kirjoitetussa muodossa voivat olla varsin suppeita. Jos tiedotteen kääntää sellaisenaan, jää sisältö helposti vaikeatajuiseksi katselijoille. Tällöin käännöksessä tarvitaan usein viittomakieleen sopivaa muotoilua, kuten kysymyssanojen käyttöä asioiden esittelyssä.

Brita Peura ja Tarja Sandholm esittelivät Livs-projektin koulutuksen loppuseminaarissa 1.9.2017 suomenruotsalaisen viittomakielen sadun käännösprosessia. Peura kuvaili, miten joutui monen monta kertaa käymään käännöstään läpi päästääkseen mahdollisimman paljon eroon suomalaisen viittomakielen vaikutuksesta ja käyttääkseen enemmän suomenruotsalaiseen viittomakieleen kuuluvia ilmaisuja.

Livs studeranden Christina M. Karv och Tarja Sandholm samlar teckenspråkigt material. Bild: Maria Andersson-Koski

Aihe on puhuttava, kun miettii suomalaisen viittomakielen vaikutusta ja vahvaa läsnäoloa Suomen viittomakielisten yhteisössä ja tapahtumissa. Kun suomenkielinen viittomakielinen kokee suomen kielen ”voittavan” jokapäiväisessä elämässään, voisi olettaa suomenruotsalaisen viittomakielen kokevan samaa osaltamme. Jokaisen, joka on itse vähemmistökielinen tai on tekemisissä vähemmistökielten kanssa, on hyvä tiedostaa ja nähdä, missä määrin valtakielet vaikuttavat ja ohjaavat vähemmistökieliä. Omassa äidinkielessä on merkittävä voimavara, joka määrittää henkilön identiteettiä ja kulttuuria.

Kieliyhteisön ominaispiirteet

Huomiota herättävä piirre, minkä huomasin projektin aikana, on suomenruotsalaisten ryhmän sisäinen lämminoloinen tunnelma. Ryhmästä välittyy toisten huomioon ottaminen, aito kohtaaminen ja vahva yhteenkuulumisen tunne. Yksinkertainen tervehtiminen ja kuulumisten kysyminen saivat minut kokemaan olevani olemassa ja näkyvissä. Tämä yhteenkuuluvuus on voimavara, jonka avulla jaksaa vaalia oikeuksiaan omaan kieleen, identiteettiin ja kulttuuriin valtaväestön puristuksissa. Jäin itsekseni miettimään, että ovatkohan suomenkieliset viittomakieliset sitten varauksellisempia ja mistähän johtuen? Tässä meillä olisi miettimisen ja oppimisen paikka.

Kuten projektin nimi Lev i vårt språk antaa viitteen, suomenruotsalainen viittomakieli elää ja on voimissaan niin kauan kuin yhdessä kannamme vastuumme, haluamme ymmärtää ja kunnioittaa kieliyhteisöä ja sen käyttäjiä sekä annamme kielen hengittää sen omilla ehdoilla.

teksti: Juha Manunen